
TEKin opiskelijajäsenillä on täysivaltaiset edustajat kaikilla päätöksentekotasoilla aina valtuustosta hallitukseen ja valiokuntiin saakka. TEK on ollut ammattijärjestönä edelläkävijä ottaessaan opiskelijajäsenet mukaan päätöksentekoon jo 1980. Nykymuotoinen opiskelijoiden äänivalta on peräisin vuodelta 1994.
TEKin ylintä päätäntävaltaa käyttää valtuusto, joka valitaan vaalien kautta joka kolmas vuosi. Viimeisimmät vaalit käytiin vuonna 2011. Valtuusto kokoontuu normaalisti kaksi kertaa vuodessa. Valtuustossa on 50-70 jäsentä, joista viisi on täysivaltaista opiskelijajäsentä varaedustajineen.
Valtuusto valitsee TEKille hallituksen, joka hoitaa yhdistyksen asioita, mikäli ne eivät ole yhdistyksen kokouksen tai valtuuston ratkaistavia. Lisäksi hallitus mm. määrää valiokuntien tehtävistä, vastaa valtuuston kokousten koollekutsumisesta ja päättää TEKin omaisuuden hallinnasta. Opiskelijoilla on hallituksessa yksi täysivaltainen edustaja varaedustajineen.
TEKin hallitus nimittää avukseen useita erityisaiheisiin perehtyneitä valiokuntia. Valiokunnan tehtävät, kokoonpanon ja toimivallan määrää hallitus. Valiokuntien tehtävät on kirjattu hallinto-ohjesääntöön. Valiokunnat voivat perustaa erillisiä työryhmiä tarpeen vaatiessa. Opiskelijoilla on kiintiöpaikat kaikissa valiokunnissa lukuunottamatta talousvaliokuntaa.