IAET-kassan jäsenyys

IAET-kassa on insinöörien, arkkitehtien ja ekonomien työttömyyskassa. TEKin opiskelijajäsenenä voit liittyä kassan jäseneksi ja kartuttaa työssäoloehtoa jo opiskeluaikanasi.

Kassan jäsenyys on vakuutus työttömyyden varalle. Työttömyys tai lomautus voi yllättää kenet tahansa, joten sitä varten kannattaa varautua.

IAET-kassan jäsenenä saat ansiosidonnaista päivärahaa jopa 500 arkipäivän ajan työttömyyden kohdatessa. Ansiosidonnainen päiväraha on merkittävästi Kelan maksamaa peruspäivärahaa korkeampi.

Jäsenmaksu maksaa itsensä takaisin

Kassan jäsenyys on maksullista, mutta maksaa itsensä takaisin lähes poikkeuksetta, jos joudut työttömäksi. Jäsenmaksu on myös verovähennyskelpoinen. Kuluvan vuoden vuosimaksun suuruuden voit tarkistaa TEKin sivujen IAET-kassa -osiosta.

Ansiosidonnaisen päivärahan saaminen edellyttää työssäoloehdon täyttämistä kassan jäsenyyden aikana. Työssäoloehto on 34 kalenteriviikkoa, joka täyttyy helposti esimerkiksi kolmen kesän kesätöistä ja diplomityösuhteesta. Mukaan voidaan laskea ne viikot, joilla työtunteja on kertynyt vähintään 18 ja työstä on maksettu työehtosopimuksen mukaista palkkaa, tai jos työehtosopimusta ei ole sovellettu, vähintään määrättyä minimipalkkaa. Viikkoja laskiessa kannattaa huomioida, että stipendirahoitteisesti tehty diplomityö EI kartuta työssäoloehtoa, koska silloin et ole työsuhteessa.

Kassajäsenyyden vaihto ammattiliitosta toiseen vaihdettaessa

Jos olet työsuhteessa liittyessäsi TEKin jäseneksi, voit liittyä kassan jäseneksi samalla. Muussa tapauksessa voit lisätä kassan palveluihisi helposti jäsentietojasi itse muokkaamalla solmittuasi ensimmäisen jäsenyyden aikaisen työsuhteesi.

Jos olet jo IAET-kassan jäsen jonkun muun ammattiliiton kautta ja haluat vaihtaa kassajäsenyytesi TEKin kautta hoituvaksi, ilmoita asiasta TEKin jäsenrekisteriin.

Jos olet tähän saakka maksanut kassan jäsenmaksun osana toisen ammattiliiton jäsenmaksua, jäsenyytesi kassassa päättyy samanaikaisesti liiton jäsenyytesi kanssa. Tässä tapauksessa ilmoita jäsenrekisteriin olevasi vaihtamassa liittoa ja haluavasi liittyä IAET-kassaan vanhan liittosi jäsenyyden loppumista seuraavana päivänä. Tällöin kertyneet työssäoloehtosi säilyvät voimassa.

Jos haluat vaihtaa IAET-kassaan jostain toisesta kassasta, onnistuu tämäkin kertyneitä työssäoloehtoja nollaamatta. Ohjeet menettelyyn löytyvät osoitteesta www.iaet.fi jäsenyys –osiosta.

Muokattu: 30.1.2013